Nyt riittää lihavuus. Laihdutan, laihdutan niin kauan kuin pääsen tavoitepainooni, 60kg. Ehkä 58. Painan nyt 80kg, olen kamalan läski. Luulen kuitenkin että tämä onnistuu, viime viikkojen ponnistelujen kanssa.
Tänään olen syönyt 3dl vihanneksia ja 2dl marjoja. Mustaherukkaaa, kaivelin pakkasesta. Luulin ensin niitä mustikoiksi. Onneksi meillä on kotona soutulaite. Sain eilen kamalan ahdistuskohtauksen yöaikaan, oksensin kaikki ruuat ulos. Laitoin saunan lämpenemään ja soudin koko sen ajan, 30 minuuttia. Se kuluttaa hyvin kaloreita.
Miusta ei tule enää ikinä läskiä. Tulen laihaksi. En pysty enää kuvittelemaan että söisin mitään herkkuja. En oikeastaan edes tavallista ruokaa. Oksentaisin senkin kuitenkin ulos. Pakko minun on laihtua jos en syö päivässä juuri mitään ja vain liikun. PAKKO. En pysty elämään enää tässä lihavassa vartalossa mielellisten ongelmien kanssa. Kaikki saa minut ihan sekaisin.
Meinasin tänään syödä vielä ehkä ruisleivän tai kaksi. Ilman mitään päällyksiä. Ja vettä.
Ahdistaa niin paljon. En ymmärrä miten jotkut laihtuvat syömällä ihan normaalisti. Lihon itse jo niin vähästä. Pakko laihtua. En kestä enää tätä. Minusta tulee laiha.
1523983.jpg